Hymyt näyttävät ilosi?

 

Tunteet vaikuttavat päivittäin toimintaamme, olemiseemme ja hyvinvointiimme.

Miltä minusta tuntuu? Mistä tunteeni kumpuaa? Miten tätä tunnetta voisin ilmaista?

Erilaiset tunteet voivat myös sekoittua tai tuntua yhtä aikaa, jolloin on haastavampaa tunnistaa ja nimetä sekä ilmaista omia tunteitaan. Miten voi yhtä aikaa itkettää ja naurattaa? Miksi tekee mieli huutaa ja halata samaan aikaan? Nuoruusiässä, etenkin murrosiän tunteiden myrskyssä, tunteet saattavat vaihdella hyvin nopeallakin tahdilla, esimerkiksi ilosta suruun tai vihasta ihastumiseen. Tunteet tuntuvat kehossa ja mielessä, joten myös tunteiden purkaukset ovat monenlaisia. Nuoren kasvua tukee tunnetaitojen harjoitteleminen. Tapoja tunnistaa, tiedostaa, ilmaista, purkaa ja ymmärtää omia tunteita on monia; puhuminen, kirjoittaminen, laulaminen, piirtäminen, liikkuminen jne. Erilaisia tapoja ja keinoja harjoitellaan myös Luotsien pienryhmissä. Kaikki eivät ilmaise tunteitaan samalla tavalla, eikä yksi ja sama ilmaisutapa toimi joka tilanteeseen. On hyvä harjoitella eri vaihtoehtoja, kokeilla luottamuksellisessa ympäristössä, itsekseen tai muiden kanssa, miten erilaisia tunteita pystyy käsittelemään ja hyväksymään.

Tunteet ovat tärkeitä, ne kertovat meille jotain huomiomme arvoista.

 

Hymyt näyttävät ilosi

 

Hymy on kuin side joka piilottaa suurimmatkin haavat.

Ystävän halaus on kuin muistutus siitä että et ole yksin.

Kiukku on kuin jättimäinen tulivuori valmis räjähtämään sisälläsi.

Loukkaavat sanat ovat kuin ketjut jotka pitävät sinua vankinaan.

Ystävälliset sanat ovat kuin laastareita jotka laitat kaikkien niiden haavojen päälle muistuttamaan sinua että kaikki tulee olemaan hyvin.

Hymy voi naurattaa mutta hymy voi myös rauhoittaa.

Hymyllä voit näyttää ilosi mutta hymyllä voi myös piilottaa surusi.

Hymy voi parantaa mutta jotkut hymyt voivat myös satuttaa.

Hymyllä voit näyttää innostuksesi mutta hymyllä voit myös piilottaa pelkosi.

Hymyt piilottavat surusi mutta lopun lopuksi hymyt vain näyttävät ilosi.

-Jenni Kinnunen (12v.)

tunnetyypit

Tunne tyypit-kortit Pesäpuu ry