LUOTSILAISTEN YÖRETKI

 

Koillisluotsilta kaksi ryhmää vietti mukavan viikonlopun munkkiniemen nuorisotalolla. Ohjelmaan kuului hyvää seuraa ja yhteistä tekemistä. Lauantaina kun saavuimme nuorisotalolle oli ohjelmassa ensimäisenä isoon taloon tutustuminen. Lähdimme ulkoilemaan, johon kuului kävelyä ja jalkapallon pelaamista. Jalkapalloa pelattiin rennoissa tunnelmissa.Osallistuimme Earth Houriin. Tämän aikana leikittiin piilosta ja pelattiin esim. pingistä ja biljardia. Piimeessä oli myös mukava nauttia iltapalaa.Myöhemmin  katsoimme yöleffan, joka oli tällä kertaa Nälkäpeli. Elokuvaan kuului PALJON karkkia. Elokuvan jälkeen painuimme pehkuihin.

Sunnuntai aamuna aamupalaryhmä heräsi laittamaan aamupalaa. Aamupalaaan kuuluin mm. pekonia, leipää ja  karjalanpiirakoita. Aamupalan jälkeen etsimme omat suklaamunat, jotka Luotsi ohjaaja Krisse oli piiloittanut kun me muut olimme nukkumassa. Tämän jälkeen siivosimme ja pakkasimme kamppeemme ja lähdimme kotiin.

Yöretki oli erittäin mukava ja onnistunut! 🙂

 

dav

dav