Tunnelmia ja kuvia luotsien yhteiseltä talkooleiriltä

 

 

Elokuussa itä-, koillis- ja länsiluotsi yhdistivät voimansa ja suuntasivat jo perinteeksi muodostuneelle talkooleirille. Talkooleiri on yhdistelmä leirielämää ja kesätyötä. Talkooleirille haetaan aivan kun kesätöihin. Nuoret kirjoittavat työhakemuksen, heidät haastatellaan ja hakijoista valitaan sopivimmat leiriläiset. Edellisten vuosien leiriläisillä on mahdollisuus hakeutua apuohjaajaksi leirille samalla tavalla. Nuoret allekirjoittavat työsopimuksen ja sitoutuvat olemaan mukana koko prosessin ajan. Leirillä ollaan kahdesti ja molempiin sisältyy mukavaa yhteistä tekemistä sekä työntekoa. Leiri järjestetään Bengtsårin leirisaaressa ja työtehtävät määräytyvät benkun tarpeiden mukaan. Tänä vuonna olimme ensin leirillä elokuun alussa ja toisen kerran koulujen alettua yhden viikonlopun. Leirillä nuoret oppivat ryhmässä toimimista, työelämän pelisääntöjä, uusia taitoja työnteon kautta ja monia muita heille hyödyllisiä asioita. Seuraavaksi luvassa kuvia ja kertomuksia leirin varrelta!

 

 

Ensimmäinen leiri yövyttiin teltoissa. Nuoret pääsivät harjoittelemaan teltan pystytystä ja nuotion sytyttämistä ja muita hyödyllisiä erätaitoja. Seuraavana aamuna koitti itse työnteko.

 

Ensimmäisenä koitti työnjako ja työvaatteiden haku. Benkun henkilökunta jakoi leiriläiset tiimeihin ja antoi työtehtävät. Tärkeää on kuunnella ohjeita ja toimia niiden mukaisesti, jotta työnteko on mahdollisimman turvallista. Myös asianmukainen vaatetus tekee työnteosta miellyttävämpää. Ohjaajat ahkeroivat nuorten mukana.

 

 

Leirien työtehtävät olivat monipuolisia. Pääsimme muun muassa purkamaan telttoja, viemään välineitä talvisäilytykseen, tekemään halkoja ja nuorten mieluisimpana työtehtävänä ajamaan mönkijällä. Jokainen osallistui työtehtäviin tasapuolisesti ja harva tehtävistä olisi sujunut ilman yhteistyötä.

 

 

Työnteon lomassa vietettiin myös muuten aikaa yhdessä. Ensimmäisen leirin aikana teimme päiväretken Hangon keskustaan. Syötiin hyvin, tehtiin retki paikalliseen Lidliin herkkujen toivossa, ihailtiin maisemia ja vietettiin aikaa yhdessä. Matti piti myös meille historian tarinatuokion Mannerheimin entisen kahvilan luona.

 

 

Benkun henkilökunta oli koko ajan apunamme. Henkilökunnan ehdoton suosikkijäsen oli laivakoira-Turre. Turre oli aamulla innokkaana lähdössä nuorten kanssa työntouhuun. Hän kannusti nuoria koko työpäivän ajan ja käyttäytyi hienosti – jopa mönkijän kyydissä.

 

Vaikka työtehtävät olivat toisinaan raskaita, ei työnlomasta iloa ja naurua puuttunut. Tauoilla ehdittiin heitellä frisbeetä ja mönkijämatkojen taittuessa vitsailla ja jutella maailmanmenosta. Työtehtävät olivat monipuolisia, jopa polkuveneellä ajo oli tärkeä ja vakavamielinen työtehtävä.

 

 

Työpäivän päätteeksi lähdettiin ansaitusti rentoutumaan leiriin. Leirissä ja toisella leirillä mökissä vietettiin mukavaa aikaa yhdessä. Ehdimme grillata saunoa ja innokkaimmat kävivät jopa uimassa. Testaukseen pääsi myös vaahtokarkit, niin raakana kuin grillattunakin.

 

 

Kaikki hyvä päättyy kuitenkin aikanaan, niin myös talkooleiri benkussa. Benkun henkilökunta oli kiitollinen avusta, nuoret tyytyväisiä kokemukseen ja ohjaajat saivat olla ylpeitä leiriporukasta! Taas kerran, talkooleiri oli onnistunut kokonaisuus. Toivottavasti tapaamme myös ensi kesänä benkussa!

 

IMG_6515